Tässä jo jonkin aikaa sitten tuli tehtyä korjauksia elektroniikan saralla ja ajattelin jakaa kokemuksen.
Ehkä jollekin on apuja tai saa kipinän johonkin toiseen projektiin..
Perintönä edesmenneen anopin miehen radiovermeet jäivät minulle vuosia sitten varastoon, koetin niitä myydä,
mutta tarjoukset olivat sellaisia että päätin jättää ne varastoon.
No nyt sitten vuosia myöhemmin varastoa siivotessani kaivoin tavarat työhuoneeseen.
Mitä sieltä löytyi?
Uniden 2830, CTE international (Alan/Midland) HQ1313 am/fm/ssb 200w putkivahvistin, antenniviritintä, powereita, Bostonin mankkuantennia jne.
Ajattelin että laitetaanpas asema pystyyn ensimmäistä kertaa yli 25 vuoteen.
No eihän se ihan niin mennyt, tässä sitten tarinaa Alan HQ1313:sta...
Putkivahvistimet ovat yleensä erittäin yksinkertaisia rakenteeltaan, niin tämäkin Alan HQ1313 EL 509-putkella.
Aivan upea konstruktio joka valitettavasti alkaa nykyään olla harvinaista.
Laitoin sitten Alanin tulille ja räps, kämpästä sulake.
Kuoret auki ja tutkimaan mikä moisen aiheutti.
Paria kondensaattoria lukuunottamatta kaikki oli kunnossa, joten kallistuin muuntajan puoleen.
Sehän oli sitten täysin oikarissa, toisio puoli antoi järkeviä lukemia mitattuna, mutta syöttöpuoli (ensiö) sitten taas ei.
Nopein tapa todeta että onko syöttö ok, on ottaa muuntajan karvat irti ja pistää se tulille sulakkeen kera tai rakentaa “virran rajoitin” syötön puolelle esim 50-60w lampusta.
Muuntaja on ns. EI-muuntaja, joka saa nimensä E ja I kappaleista, jotka asetetaan limittäin kelan ympärille. Ja näin saadaan rautasydän, ja muuntaja syntyy..
Oheisessa kytkentäkaaviossa ei tietenkään ollut mitään mainintaa muuntajan spekseistä, kuin 250VA.
Otin sitten yhteyttä midland europeen, ja pyysin muuntajan speksejä, joita ei sitten viikon email pallottelun jälkeen löytynyt.
Luulenpa ettei heitä voinut vähempää kiinnostaa 80-luvun tuote, harmi sinänsä, tässä vaiheessa moni olisi varmaan heittänyt vehkeen roskiin..
Koetin sitten kysellä ulkomaan foorumeilta josko jollain olisi toimiva laite, ja voisi mitata toisio puolen ulostulot. No ei onnistanut..
Tuossa vahvistimessa on käytetty EL 509 putkea, jonka syöttöjännitteet ovat 275-330vac ja speksien mukaan vastaavasta lähtisi 150-250W ulos näillä jännitteillä, joten noin 300vac nurkilla 200W ilmoitettu teho lähtee Alanista ulos.
Internetistä etsiskelin korvaavaa muuntajaa, mutta hinnan kivutessa yli 100€ totesin että ei kannata.
Siitä se sitten lähti, muuntajan on joku ihminen tehnyt, miksei sitä muka voisi korjata. Näinhän on tehty "ennen vanhaan".
Koskaan ei ole tullut muuntajaa tehtyä tai korjattua, joten kylmiltään lähdettiin tähän hommaan.
Kuumailma-asema tulille, mattoveitsen terä kouraan ja irroittamaan lakkaa EI-pakasta.
Kävin jokaisen välin terällä läpi ja 2h jälkeen oli pakka purettuna pöydällä ja 1h pyöritin kuparilankaa pois, jota sitten kertyi 685 kierrosta..
Tästä 75 kierrosta oli ensiöpuolen päällä oleva paketti, joka ei ollut käytössä, ensiöpuoli oli siis 610 kierrosta.
Oikosulun syy oli selvä, muuntaja oli ylikuumentunut ja polttanut lakan isolta osalta kierroksia.
Pikkuisen speksiä:
220v ensiöpuoli
0.4mm / 26awg, 610 kierrosta (paino 135 grammaa)
Ensiöpuolen päällä ollut kela:
0.4mm / 26awg, 75 kierrosta (paino jäi ottamatta)
Elfalta tuli sitten käämilankaa ja niputus alkoi.
Ensin kaivoin internetistä 3D mallin käämityskoneelle ja printtasin muutamalla muokkauksella 28x50 kelarungolle sopivan “käämityskoneen”.
Sitten pientä Arduino koodausta kierroslaskurille, kytkin liimalla kiinni koneeseen ja paketti valmis, ei tarvitse laskea kun pyörittelee.
Tuskaisen 1.5h jälkeen, 650 kierrosta oli nyt valmiina, (80-luvulla jännitteet sähköverkosta eivät olleet 230v luokkaa, vaan 210-220v, joten pieni päivitys samalla).
Tämän jälkeen EI-palat paikalleen, ja muuntaja oli jälleen kasassa.
Testasin muuntajan ilman kuormaa, ja putken lämmitys oli juuri 6.3vac@2A, ja putken syöttö 283+vac, joten juuri EL509 spekseissä, 200W max. ulostulolla.
Summa summarum..
Erittäin mielenkiintoinen haaste, muuntajan käämintä ei ole siis mahdoton tehtävä, vaatii vain joitain työkaluja ja hieman dedikoitumista.
Mitäs tämä lysti sitten maksoi?
0.4mm emaloitua käämilankaa 150g. 12€
3D tulostusta ja hieman cad-muokkausta, filamentti n. 2€?
Arduino Uno, ja koodin pätkää 45 minuuttia. 5€