ei kuulu? no pistetään ISOMPI LINUKKA!
Tämä kertomus liikkuu taas vaihteeksi faktan ja fiktion välimaastossa, eikä perustu yksittäisiin henkilöihin. Jututhan alkaa jostakin kuten tämäkin. 

Joskus jossain synkällä kahdeksankymmentäluvulla kaksi kaverusta samalla kylällä hommaa tekniikan huiput Mocoma 45:set ja perään laitetaan puolikkaan tikut. Kusot kulkee ja harrastus kiinnostaa. Toinen poika sijoittaa kesätyö rahansa Procomin kaksi elukkaiseen ja Skykingin veiviin. Samalla laitetaan mastoputkea muutama metri lisää ja vaihdettiin paksua Nokian koksia. Mocomaa käytettiin myös sepällä joka laittoi siihen yläkanavat ja sääti herkkyydet maksimiin. 

Kusot kulkivat ja naapurin kateus heräsi. Tässä herännäisyyden puuskassa ruvettiin varustautumaan. Ensimmäisenä tarvittiin kunnon kone. Skanneri-lehden myyntipalstalta löytyi ”hyvä” Multimode. Peltien ruuveista tosin oli puolet poissa ja volume-potikka pätki, mutta se ei haitannut koska kanavia oli ja tehoa. Pikkuisen vitutti tässä vaiheessa koska naapuri veteli pitempiä kusoja Mocomalla vaikka ei ollut edes tehoa. No koska oltiin vielä jäljessä ruvettiin hommaamaan linukkaa. Keltainen pörssi kanavana löytyi edullinen CTE:n Speedy. Myyjä oli kehunut että melkein kaksisataa wattia lähtee, tällä pitäisi tulla tulosta. Postipaketin saapuessa maailma hymyili. Speedy oli ”tosi”hieno tosin load-konkka hieman takelteli mutta se kuuluikin kuulemma myyjän mukaan tehdä niin. Speedyn kokeilussa huomattiin että eihän sen mittari näytä kuin satakakskyt wiskii. Naapurille se tosin meni jo viisitoista kanavaa läpi. Joku teho-asema tiesi että ohjaukset ei riitä. 

Multimodea täytyi ruveta ruuvaamaan. Kuoret auki (helppoa ei montaa ruuvia) ja mensseli käteeen. Kokeilemalla löytyi kohdat mistä mittari nousi ja kone rupesi ottamaan enemmän virtaa koska valot himmeni. Cb-masterin muuntaja ei voinut jäädä pieneksi koska siinä luki 7A. Taas löytyi tietoa että virta ei pääse koneelle pienen sulakkeen takia. Koneessa oli vielä alkuperäinen kahden ampeerin sulake. Joten nopeasti huoltoasemalta kahdenkymmenenviiden ampeerin sulake tilalle ja aivan niin kuin olisi auttanut. Tosin vieläkään ei Speedyn tehot riittäneet. Asiahan oli periaatteessa helppo, jos ei ohjaus riitä laitetaan linukka. 

Bonukselta tilattiin New mosquitto ohjaamaan Speedyä. Nyt jäi cb-masterin muuntaja pieneksi mutta Akku-matti antaa virtaa. Paketti tuli Matkahuollon kautta ja kytkentä pääsi alkamaan. Multimodeen annettiin sähköä cb-masterilla, mosquittoon akku-matilla ja speedy sai verkkovirtaa. Onneksi kiinalaisia välijohtoja oli että saatiin kaikki riviin. Testi kusoja kokeillessa Speedyn mittari näytti jo melkein kaksisataa wattia. Naapuri tosin tuli käymään ja käski lopettaa kun kaikilta kanavilta tuli läpi. Kateellinen oli muka juuri toimitellut sadan kilometrin päähän mutta minun lähetteeni muka oli tullut kaikilta kanavilta läpi. Illalla jatkettiin testiä mutta joku kehui ääntä risaiseksi, kateellinen sillä ei ollut linukkaa. Testi loppui ikävästi kun yhtäkkiä tehot katosivat. Mosquitto päästi savut pihalle, oli pirkule tosi kuuma. 

Unohdettiin homma hetkeksi. Naapuri toimitteli pitkiä kusoja ja harrasti täysillä. Uudella innostuksella aloitettiin taas ja kiivettiin puuhun. Jostain oli löydetty qvadin teko ohjeet ja semmoinen tehtiin ja vietiin puuhun. Antenni toimi ja multimoden perään hommattiin RM:n neljäkymmentä wattinen ohjaamaan speedyä. Akku-matin tilalle oli vaihdettava auton akku kun siitä loppui teho. Akun kautta ruokittuna ei multimodenkaan valot enää himmenneet ja RM:mä jaksoi ohjata speedyä niin että ei mittari tahtonut piisata. Luku vaikeuksia oli välillä kun diiäksät huuteli, naapuri söi sinkut tai qvadin takakulma oli vasta-asemaan päin. 

Yksi ilta naapuri huuteli että Lapin pojat tulee täyttä lasia 29:llä. Nopeasti sinne kokeilemaan. Antenni pohjoiseen ja rupesi sieltä jotain kuulumaan. Tosin rutinan joukosta mutta vitosen sinkkua (ainahan tässä on ollut tiukka mittari). Nyt linukat päälle, kyllä pitäisi kuulua. Naapuri tosin juttelee Mocomalla niitten kanssa mutta tähän ei tahdo kuulua. Nopeasti kaikki kuoret auki ja säädetään, tehomittari makaa jo pohjassa kyllä pitääs mennä. Kauhea poks ja pimeys. Sulake meni, linukat savuaa ja multimodekin on mykkä. 

Uusi sulake paikalle ja vanha Mocoma virtoihin, on ollut vuosikausia puolikkaan päässä ilman virtoja. Hämmästys on suuri, Lapin poika tulee aivan puhtaasti tosin vain vitosen sinkkua. Kokeilen huutaa ja Lappi vastaa, kuulee kuulemma ihan hyvin ja ihmettelee mikä asema oli ennemmin yrittänyt huutaa. Oli kuulemma tullut 59 plussien kera mutta ei ollut kuullut mitään. En tiennyt minä menin vain kolmosta ja naapurikin vain seiskaa. 

EIHÄN SE PERUSKONE VOI TOIMIA JOS EI OLE VALTAVAA LINUKKAA EIHÄN. Vastaa ei ja liity kuurojen kerhoon. Kerhoon pääsyn edellytys on vähintään kolmekymppinen linukka, myös suunta-antenni ja sähköhäiriö käy. 

Ps. ÄLÄ LUE TÄTÄ JOS ET HALUA PAHAA MIELTÄ. Se että sinua kuullaan Tampereella ei lämmitä jos et itse kuule edes Nurmosta (oletetaan että asemasi on pohojammaalla). Normaalisti puolikkaan tikun kanssa et tarvitse potkua jos et ole todella hifi kuuntelija. 

Tarinassa esiintyneet koneet: 
Mocoma 45 = hyvä peruskone herkistettynä ja ”kanavilla”. 
Puolikkaan tikku= hyvä aloitus antenni. 
Procomin kaksi elementtinen= legendaarinen suunta-antenni. 
Skyking= eniten myyty antennin käännin. 
Multimode= hamin tekemä ylikanava länkky ( yleensä ruuvattu pilalle). 
Speedy= sata wattinen putkivahvistin 6kd6 putkella (putkea ei tahdo saada mistään) todellinen teho käytetyllä putkella yleensä 40w. 
CB-masteri= muuntaja jonka kuorissa enemmän tehoa kuin antaa ulos. Mosquitto= kolkyt wattinen transistorivahvistin, todellinen n. 15w. 
Akku-matti= auton akkulaturi joka ei sovi virtalähteeksi. 
Qvadi= hyvä antenni jos onnistuu mitoituksessa ( en tiedä kellään toimivaa, kuulopuheita kyllä olen kuullut)  
RM 40= nelikymppinen transistorilinukka (samat sisukset kuin mosquitossa) eli todellinen teho n.15w. 

Loppu sanat. 
Mitä enemmän kytket laitteita perä kanaa, sitä enemmän on mahdollisuuksia olla kuuro...