AOR AR-2515 Japanilaisen Authority on Radiocommunications-yrityksen tuotteiden maahantuoja USA:ssa on ACE Communications. Vuonna 1988 ACE:n insinöörit alkoivat huolestua, kun silloinen "King of the Hill" AOR AR-2002 menetti vauhdilla asemaansa tukiskannerina "Number One". Muut valmistajat kuten Uniden, Cobra ja Regency toivat markkinoille malleja joissa oli enemmän muistia ja nopeutta. Uusi malli (AOR AR-3000) oli luvassa vasta kesäksi 1989. Jotain oli tehtävä. Vaihdetaan osia Pikaisen kehittelytyön tuloksena ACE modifioi 2002:sta uuden mallin AR-2515, joka saatiin myyntiin heti alkuvuodesta 1989. 2515 siis ei ole mikään uusi tehdasmalli, vaan USA:n markkinoita varten tehty modifikaatio, joka ei missään vaiheessa ollut laajamittaisesti myynnissä USA:n ulkopuolella. AR-2515:n valmistus ja myynti lopetettiin joskus 1991-1992 paikkeilla. Alkuperäinen AR-2002 on valmistettu Japanissa, mutta koska merkittävä osuus AR-2515:sta on kuitenkin tehty USA:ssa, voitaisiin laitteen "oikeasta" kotimaasta riidellä pitkäänkin. Jätämme asian kuitenkin suosiolla lukijoiden itse päätettäväksi. Koska kyseessä on "vain" modifikaatio, niin kuoret ovat tutut jo 2002:sta. Takaosan tyyppikilvessäkin lukee edelleen 2002. Aikaisempi 2002:n käyttäjä on kuitenkin kokonaan uuden opettelun edessä, sillä kaikki toimintanäppäimet up- ja down-näppäimiä lukuunottamatta ovat eri paikoissa. Vastaanotin toimii normaalisti 12 voltilla ja käyttää AOR:n omaa kolmepiikkistä kolmion muotoista liitintä. 2515 sopii siis sekä auto-, että kotikäyttöön. USA:sta ACE lähetti koneen mukana 110 V-muuntajaa. Muuta iloahan siitä ei juuri ollut, kuin että heittämällä muuntajapalikan mäkeen sai siitä hyvän johdon, jolla saattoi sitten ottaa virtaa tupakansytytinliittimestä tai kotipowerista. AR-2002:n omistajat saattoivat myös ostaa ACE:ltä pelkkää muutossarjaa tai teettää tehtaalla muutostyön omaan laitteeseensa. Muutossarjan hinta oli reilut 100 USD. Muutostyöstä on artikkeli Skannerissa 1/94. Valmiin 2515:n hinta oli 700 USD:n paikkeilla. Cool Olen päässyt tutkimaan kahta eri AR-2515-yksilöä, jotka molemmat olivat hyvin samanlaisia. Muutostyöt on selvästi tehty tehtaalla sarjatyönä. Molemmissa on sisäiset työt tehty siististi samanlaisia palikoilla. Samoin molemmissa yksilöissä oli ulkoinen viimeistely jäänyt samalla tavalla vähän kesken. Muutamat näppäimet olivat löysällä, näppäinpöydän päällyksen liimaus oli huono ja tietokoneportin ledi oli unohtunut kokonaan pois matkasta. AR-2515 alkaa jo olla enemmän tietokone kuin radio. Kun virta kytketään päälle kone aluksi "boottaa" itsensä kuin tietokoneet. ACE varoittaa että yksittäiset 2515:t eivät aina välttämättä käynnisty heti ensimmäisellä yrityksellä. Kummassakaan testikoneessa ei kuitenkaan havaittu tällaisia ongelmia. ACE toimittaa skannerin täysin käyttövalmiina. Tämä tarkoittaa sitä, että tietokoneportin kautta kaikki muisti- ja etsintäpankit on täytetty USA:ssa käytössä olevilla taajuuksilla. Suomalaisella ostajalla onkin edessään armoton urakka vaihtaa kaikki taajuudet vähän paremmin Suomessa kuuluviin. Taajuuksien syöttö on aika työlästä. Jos esimerkiksi haluat vaihtaa pankissa 4 olevan taajuuden 88,425 MHz NFM taajuuteen 170,025 MHz NFM, joudut painamaan näppäimiä kaikkiaan 20 kertaa! Ja auta armias jos heti tämän jäl-keen sammutat koneen. Muutos ei talletu jollet ennen laitteen sammuttamista käy jossain muussa pankissa. Mutta kun kerran olet saanut taajuudet sisään, on käyt-tö ja skannaus yhtä nautintoa. Yhä huipulla AOR AR-2515:n kattama taajuusalue on aukottomasti 5 - 1500 MHz. Modet ovat NFM, WFM ja AM. SSB on ollut saatavissa lisävarrusteena noin 160 USD:n hintaan, mutta sitä ei ollut kummassakaan testatussa yksilössä. Muistipaikkoja on huikeat 1984 kappaletta. Ne on jaettu 62 pankkiin, joissa on 32 muistipaikkaa kussakin. Lisäksi laitteessa on 16 erillistä etsintäpankkia, joihin voidaan tallettaa selailtavan taajuusalueen ylä- ja alataajuudet, mode ja askellusväli. Valittavissa olevat askellukset ovat 5, 12.5 ja 25 kHz. Skannaus- ja etsintänopeus on yhä vuonna 1994 kilpailukykyinen 36 kanavaa/hyppyä sekunnissa. Esimerkiksi vanhemmista AOR:n laitteista poiketen 2515:n skan-natessa taajuudet näkyvät taajuusnäytössä. Näin siis ainakin periaatteessa, sikäli kun vilinästä nyt mitään erottaa. Suuresta nopeudesta huolimatta jälkimmäisen, myöhemmin testatun yksilön taajuuslukkiutuminen oli moitteeton. Vanhemmassa, aiemmin testatussa yksilössä oli toisinaan lukkiutumisongelmia tilanteissa, joissa saman pankin si-sällä oli taajuuksien välillä liian suuria (= kymmenien megahertsien) hyppyjä. Tällöin skannaus saattoi painella ohi lähetteistä. Ominaisuuksiensa suhteen 2515 on edelleen huippuskanneri. Taajuusalue on riittävä, modet on ne tarpeelliset, muisteja ja etsintäpankkeja on enemmän kuin missään muussa skannerissa ja nopeudessa ohi menevät vain aivan uudet Bearcatin koneet. Skannerissa on myös normaalit skanneritoiminnot: viive, näppäimistölukitus, näytön valaisu, jne. 2515:n näppäimistölukitus to-sin on älyttömimpiä tavattuja. Kun sen painaa päälle, niin vastaanotin pysähtyy yhdelle taajuudelle ja jää kuuntelemaan sitä. Näppäimistölukitus siis näppärästi pysäyttää koko laitteen. Mitähän ACE:n miehet on ajatellut tälläkin ominaisuudella tehtävän? 2515:n alkuohjelmointi on työläs operaatio ja vaatii paljon näpyttelyä. Tilannetta helpottaa hieman 2515:n oma tietokoneohjausohjelma, jota on saanut ostaa ACE:ltä aika edulliseen hintaan 40 USD (testi ohjelmasta on tu-lossa Skanneriin "joskus" tulevaisuudessa). Toisaalta skanneriin sitten mahtuu kerralla si-sään kaikki mitä Suomessa pystyy kuuntelemaan. NMT:t, ARP:t, meri-VHF:t, yms. etsintäpankkeihin ja kaikki muu muistipaikoille. Alkuohjelmoinnin jälkeen sinun tarvitsee vain valita haluamasi etsintäpankki tai muistipankki/ pankit ja painaa SCAN. Upeata! Vaikka alkuohjelmointi on työlästä, ei rutiinikäyttö ole vaikeaa tai monimutkaista. Erityisesti on mainittava, että esimerkiksi Bearcattien tavoin muistipankeista voidaan skannaukseen valita eli linkata juuri halutut. Etsintäpankkeja ei testiyksilöissä ole pystynyt linkkaamaan, vaan etsin-tä rajoittuu yhteen pankkiin kerrallaan. Suuri muistikapasiteetti tuo paineita normaalia parempaan ns. taajuushallintaan. Pankkien si-sällöstä kannattaa tehdä paperille listaus. 2515 itse asettaa taajuudet muistipankeissa suuruusjärjestykseen. Samaan muistipankkiin kannattaa ohjelmoida vain jollain tavalla toisiinsa liittyviä taajuuksia. Samoin kannattaa välttää muistipankin si-sällä liian suuria (kymmenien megahertsien) hyppyjä taajuuksien välillä. Suuresta kapasiteetista johtu-en itse muistipaikoilla ei ole tavallisesta poiketen ollenkaan järjestysnumeroita. Samoin prio-ritynä eli etuoikeutettuna "muistipaikkana" ei olekaan muistipaikka, vaan koko muistipankki numero 1. Tuttu koppa AR-2515:n koppa on siis tuttu AR-2002:sta. Kallistetussa etupaneelissa on 22 kappaletta muo-visia näppäimiä, virtakytkin, kohinasalpa- ja äänenvoimakkuuspotikat, manuaalinen taajuusvalintakiertokytkin, LCD-näyttö, signaalimittari ja kuulokeliitin. Signaalimittari on hyvä olla olemassa, vaikka se onkin lähinnä suuntaa-antava. Yleensä mittari näyttää että signaali tulee joko ihan täyttä tai että signaalia ei tule ollenkaan. Väliasennot on harvoin käytössä. Mittari ei myöskään valitettavasti noudata normaalia S = 1-9 +60 dB-kaavaa. LCD-näyttö on asiallinen ja antaa riittävät tiedot, mutta näytön valaistus on aivan surkea. Jo hämärässäkin koko näyttö on täysin käyttökelvoton. Pidempään testatussa yksilössä on ilmennyt satunnaisesti jonkinlaista pätkimistä. Tämä ilmenee siten, että jotkut näytön tekstit menevät todella hämäriksi tai häviävät oikeastaan kokonaan. Esimerkiksi "NFM"-teksti katoaa. Jonkin ajan päästä taas huomaa että ko. teksti on takaisin ruudussa niin kuin ei olisi ikinä pois ollutkaan. Tämä ongelma ei onneksi ole koskenut itse taajuusnäyttöä. 2515:sta puuttuu kello, joka on mukana varhaisemmissa malleissa 2001 ja 2002. Takapanelissa on tietokoneportti, reikä portin käyttöledille, 50 ohmin BNC-antenniliitin, lisäkaiutinliitin ja -10 dB:n vaimentimen kytkin. Kaikki edellä mainitut liittimet ja kytkimet toimivat moitteetta. Tämä koskee siis myös tietokoneporttia. Mittaukset Mittasimme normaaliin tapaan AOR AR-2515:n herkkyyden ja vuotosäteilyn. Vertailulaitteina olivat edeltäjä AR-2002 ja seu-raaja AR-3000. Lukemat ovat tavalliseen tyyliin mikrovoltteja ja vertailukelpoisia muihin skannerimittauksiimme nähden. Herkkyys: MHz 2002 2515 3000 ------------------------------- 5 1,41 1,26 10 1,26 1,26 30 0,89 1,26 1,12 50 0,50 0,63 0,28 70 0,22 0,22 0,25 100 0,89 0,45 0,79 120 1,00 0,79 1,00 145 0,25 0,18 0,25 160 0,20 0,20 0,22 170 0,22 0,18 0,22 300 0,20 0,22 0,20 400 0,22 0,32 0,22 435 0,20 0,22 0,22 460 0,22 0,20 0,22 920 0,25 0,63 0,28 950 0,32 0,63 0,20 1000 0,63 0,16 0,16 AOR AR-2515 on kautta spektrin erittäin herkkä vastaanotin. Erot sisarusten kesken ovat varsin pieniä niin mittauksissa kuin käytännössäkin. Huomiota voisi tietysti kiinnittää 2515:n parempaan herkkyyteen ULA- ja ilmailualueilla. Toisaalta 2515 on hivenen heikompi NMT900-bandilla. HF:llä 2515 päihittää jopa heikommat ns. maailmanradiot kevyesti. Maailmanpalveluasemat kuuluvat mukavasti, mutta 5 kHz:n kanavaväli ei rohkaise yrittämään DX-kuuntelua liian vakavissaan. Heikompitehoisista asemista AOR:llä kuului aikoinaan mm. piraatti Radio Mayday 6240 kHz mukavasti jopa pelkällä AOR:n omalla teleskoopilla (väärinkäsitysten välttämiseksi todettakoon, että Maydayn lähetyspaikka oli ainakin 100 kilometrin päässä kuuntelupaikasta). AOR AR-2002:n kohdalla herätti aikoinaan 80-luvulla runsaasti hilpeyttä skannaajien keskuudessa silloisen Suomen virallisen maahantuojan mainonta, joka painotti laitteen käyttöä ULA-DX-kuunteluun. Skannerista kun on sellaiseen aika harvoin. 2002 ei kelpaa ULA-DX-kuunteluun, eikä siihen ole AR-2515:stakaan. Ongelmaksi muodostuu ULA-kuuntelussa lähinnä liian heikko selektiivisyys eli viereisten kanavien vaimennus, liian leveät FM-filtterit ja voimakkaiden signaalien läpilyönti. Normaalissa skannerikuuntelussa, eli hyötyliikennealueiden AM- ja NFM-kuuntelussa 2515:n herkkyys on mielettömän hyvä. Useimmilla taajuusalueilla AOR on aivan parhaiden mittaamiemme vastaanottimien joukossa ja joillakin taajuuksilla jopa paras. Pitkäaikaiset kuuntelutestit ja havainnot vahvistavat mittaustulosten paikkansapitävyyden. Vuotosäteily: MHz 2002 2515 3000 -------------------------------- 50 1970 1400 180 120 1250 1300 270 160 1070 1700 150 300 2050 2600 220 460 1120 870 260 920 780 1100 160 1000 830 1200 90 Vuotosäteilyn suhteen 2515 on samaa luokkaa kuin edeltäjä 2002: vuotoa on ja rutkasti. Uudempi AR-3000 on aivan toista luokkaa. On syytä ihmetellä miten 2002 on aikoinaan tyyppihyväksyntätarkastuksen läpäissyt. AR-2515 tuskin läpäisisi tarkastusta, jos sitä yritettäisiin. Häiriöitä Superskanneriamme vaivaa sama tauti kuin useimpia muitakin laajakaistaisia ja herkkiä nykyaikaisia skannerivastaanottimia: häiriöt. 2515 ei ole kovin suositeltava vastaanotin taajamiin tai muuten voimakkaiden lähetteiden läheisyyteen. Selektiivisyydessä on sanomista. Jonkin kanavan vahva lähete tukkii useimmiten pari viereistäkin kanavaa siinä ohimennen. Mistään Icom IC-R1-ilmiöstä ei nyt sentään voida puhua, mutta esimerkiksi kolmen kilometrin päässä oleva poliisin toistin blokkaa umpeen päällä ollessaan myös molemmat viereiset kanavat. 2515 on myöskin herkkä voimakkaille lähetteille erilaisten läpilyöntien ja harhojen muodossa. YLE:n WFM-lähetteet sotkevat bandeja, tosin satunnaisesti. Vastaanotin ei myöskään siedä samassa huoneessa päällä olevaa PC:tä, joka antaa purinoita useille taajuuksille. Vastaanotin on niin herkkä, että antennin vaihto omasta te-leskoopista ulkodisconeen ei juu-ri lisää häiriöitä. Häiriötaso on sama antennista riippumatta. Liian heikko selektiivisyys haittaa muuten erinomaisten etsintäpankkien käyttöä taajamissa. Häiriötilanteissa vaimennin on käyttökelpoinen kuuntelijan ystävä, joka rauhoittaa tilannetta kummasti. Car & Driver AR-2515 on erinomainen autokone. Lisävarusteena myydyn autotelineen avulla kiinnitys kotteroon kuin kotteroon onnistuu mukavasti, eikä kotelo ole liian suuri mobileasennuksiin. Taajamissa vastaanotin reagoi voimakkaisiin lähetteisiin ohi ajettaessa, mutta haitta on silloin väliaikainen. Tuulilasinpyyhkijät tai muut sähkölaitteet eivät ole aiheuttaneet ongelmia, vaikka testiyksilöitä on käytetty ainakin kahdeksassa eri ajoneuvossa. BNC-liitin on autokäytössäkin asiaa. Samoin audiovahvistusta riittää, eli kun liittää vastaanottimen perään lisäkaiuttimen, niin ei jää viestit kuulematta. Välitaajuus on mahdollista peilausta ajatellen kohtuullisen turvallinen 750 MHz. Haittapaikkoja ovat huono näyttö pimeäajelua ajatellen ja muistien tyhjennysmahdollisuuden puuttuminen. Aiemmin Skannerissa julkaistu AOR AR-2002:n muistien tyhjennysohje saattaisi tietysti toimia 2515:ssakin, mutta tätä emme ole testanneet. Liian hätäisiä tyhjennyksiä on syytä varoa, sillä muistien uudelleen ohjelmointi tuo taatusti hikikarpalot otsalle. Viisi vuotta myöhemmin Viidessä vuodessakaan AR-2515 ei ole jäänyt pahasti uudempien jalkoihin. Mahtavan muistikapasiteetin, nopeuden ja taajuusalueen avulla laite vääntää edelleen ykkösketjussa. Vastaanottimen käyttökelpoisuutta kaupungeissa rajoittaa turhankin yleiseen tapaan liian heikko selektiivisyys ja häiriöiden sietokyky. Vahvojen lähetteiden piirissä etsintätoiminnon käyttö saattaa välillä tökkiä. On kuitenkin huomautettava, että 2515 on tässä(kin) suhteessa selvästi parempi kuin esimerkiksi Icom IC-R1 tai Alinco DJ-1. Parhaimmillaan 2515 on vahvojen lähetteiden ulkopuolella. Haja-asutusalueella laitteen herkkyys ja muut ominaisuudet pääsevät oikeuksiinsa. Kaupungissakin 2515 on ainoa vaihtoehto, jos haluaa tallettaa samaan skanneriin kaiken. Jos tarkoituksena olisi valita paras "puhdas" skanneri, ei AOR AR-2515:lle löydy häiriöongelmista huolimatta muuta vastustajaa kuin Icom IC-R7100 ja ehkä vara-uksin Realistic Pro-2006. Mm. näitä kaikkia käyttäneenä voisin tässä yrittää asettaa laitteet paremmuusjärjestykseen. Laitteiden kaikki eri ominaisuudet ja suorituskyvyn huomioon ottaen ja pisteyttäen järjestykseni huhtikuussa 1994 on kaupunkikuuntelijan kannalta seuraava: 1. Icom IC-R7100 2. AOR AR-2515 3. Realistic Pro-2006 Hyperscan Maaseutukuuntelijaa ajetellen kiepauttaisin Icomin hopealle ja AOR:n ykkössijalle.
![]() AOR AR-2515 ja 2002 |
![]() AOR 3000, 2002 ja 2515 |