Skanneri testaa:

Radio Shack Pro-62

Radio Shackin uusimpia käsiskannerimalleja on 
Radio Shack Pro-62, jota Euroopassa myydään Realisticin 
nimellä. USA:ssa Pro-62:n katalogihinta on noin 300 USD,
mutta testaamamme yksilö on ostettu USA:sta Radio Shackin 
myymälästä Pittsburgista tarjoushintaan 220 USD. Englannissa 
suositusvähittäismyyntihinta on noin 200 puntaa ja tukkuhinta 
122,29 puntaa (yksin kappalein). Suomessa tämä (niinkuin 
muutkaan Rea-listicit) laite ei ole ainakaan toistaiseksi 
myynnissä kaupoissa. Harmaatuotuna laitetta saattaa löytyä 
esimerkiksi Keltaisen Pörssin sivuilta vajaalla kahdella 
tonnilla. 

Made in Japan

Japanissa valmistettu käsikone on pakattu tummaan, 
nykyaikaisen näköiseen muovikoteloon. Kotelon korkeus 
on 14 senttiä ilman nup-peja, leveys 6 senttiä leveimmältä 
kohdalta ja syvyys 4,5 senttiä paksuimmalta kohdalta. Kotelo 
on yläosasta vähän leveämpi kuin alaosasta. Laite painaa noin 
400 grammaa akkuineen.

Laitteen mukana testiin tuli-vat 16 senttinen patukka-antenni, 
120 voltin laturi, 240V/120V-konvertteri, 12 kappaletta akkuja 
ja englanninkielinen 44-sivuinen käyttöohjekirja. Näistä 
konvertteri ja ylimääräiset akut olivat laitteen ostaneen 
avustajamme omia tarpeellisia lisäyksiä, jotka eivät kuulu 
kaupasta ostettavaan peruspakettiin. Skanneri vaatii toimiakseen 
6 kappaletta 1,25/1,50 voltin sormiakkuja tai pattereita.

Kotelon etupuolella on normaali 34 x 12 millimetrin 
LCD-näyttö, kaiutin, näppäimistön lukituskytkin ja 
25 kappaletta kuminäppäimiä. Takapuolella on vyöklipsi 
ja pohjassa akku/patterikotelon luukku.

Vasemmalla sivulla ovat 9 vol-tin virta- ja latausliittimet 
ja laitteen resetointireikä. Päällä ovat 50 ohmin BNC-antenniliitin, 
korvakuulokeliitin, kohinasalpa- ja päälle/pois/äänenvoimakkuuspotikat. 
Päällä olevat tekstit ovat tuttuun Realistic-tapaan "väärin päin", eli 
luettavissa takaapäin.

Inside out

Avasimme normaaliin tapaan kotelon ja tutkailimme 
sisuskaluja. Ensin irrotimme akkukotelon luukun ja 
itse akkupakin. Sitten ruuvasimme irti neljä ruuvia 
kotelon takaa, minkä jälkeen laite olikin kappaleina 
käsissämme. 

Vastaanotin on tosi sievässä paketissa. Tavaraa on kasattu 
kolmelle levylle ja siistejä peltisuojauksia on käytetty 
asiallisesti. Ai onko pintaliitososaa? No on. Paljon. 
Skannerin muistit muuten säilyivät purkamisen yhteydessä.

Peruskone

Radio Shack Pro-62:ssa on 200 muistia. Ne on jaettu 
kymmeneen pankkiin, joissa on 20 muistia jokaisessa. 
Lisäksi vastaanottimessa on kymmenen väliaikaista ns. 
monitormuistia. Etsintäpankkeja on vain yksi, mitä 
voidaan nykyään pitää liian vähäisenä.

Vastaanottimen kattamat taajuusalueet käyvät ilmi 
seuraavasta taulukosta. Taajuuden jälkeen on suluissa 
kerrottu kyseisellä taajuusalueella käytössä oleva 
askellus. Askellukset on Suomea ajatellen paljolti 
pielessä, mikä hidastaa pahasti etsintää. Lisäksi on 
erittäin valitettavaa, että askellusta ei voi itse valita.

 30 -  54 MHz (5 kHz)
118 - 137 MHz (25 kHz)
137 - 174 MHz (5 kHz)
380 - 512 MHz (12,5 kHz)
806 - 960 MHz (12,5 kHz)

Taajuusalueella 806-960 MHz on normaaliin nykytapaan aukot 
USA:n matkapuhelintaajuuksilla. 

Modet ovat AM ja NFM. Mode on vapaasti valittavissa. 
Lisäksi skannerissa on normaalit ominaisuudet: 
etuoikeutettu kanava, taajuuden lukitus pois 
skannauksesta, viive ja näppäimistölukitus. 
Näppäimistölukitus muuten ei koske manual- ja 
scan-näppäimiä. Monista uusista kilpailijoista 
poiketen Radio Shackin lockout ei toimi etsinnässä.

Musta muovikotelo on siisti ja hyvin käteen sopiva. 
Kumiset näppäimet ovat aika huonot ja näppäintuntuma 
on heikko. LCD-näyttö on muuten OK, mutta näytön valaisu 
on heikko. Lisäksi näyttö sumenee äkkiä, kun laitetta 
kallistetaan ja yritetään katsoa näyttöä yläviistosta. 
Skannerin ääniteho riittää kyllä kotona kuunteluun, 
mutta autokuuntelussa stereot päällä ääniteho ei riitä. 
Radio Shackin vyöklipsi on heikko ja epäilyttävän tuntuinen. 
Vaihda heti. 

Pro-62:n akkuratkaisu on jä-mäkkä ja toimiva. Systeemi on 
tosin aika järeä ja tekee laitteesta kohtuullisen painavan. 
Mahdollisuus käyttää valinnan mukaan akkuja tai pattereita 
on todella hyvä asia.

Skannerin skannausnopeus on 22-25 kanavaa sekunnissa. 
Valitettavasti laite skannaa myös "nollia", eli tyhjät 
muistipaikat on lukittava pois skannauksesta. Skannattavat 
pankit voi tietysti valita vapaasti. Etsintänopeus on noin 
48 hyppyä sekunnissa.

Radio Shack Pro-62:n patukka-antenni on kohtuullisen 
käyttökelpoinen. Lisäkaiutinliitäntä toimii ja lisäkajari 
huutaa Pro-62:n kanssa ihan asiallisesti.

Autokäytössä ei ilmennyt mi-tään mainittavia ongelmia. 
Epämukavuustekijä on tosin skannerin vaatima 9 voltin 
käyttö- ja latausjännite. Nyt ei riitä suora johdotus, 
vaan tarvitaan pieni jännitteenalentaja. 

Tukiasemalla disconen käyttö yllättäen lisäsi hieman WFM-räiskeitä.

Skannerin toiminta-aika on asiallinen. Testissämme 
laite pyöri yhdellä latauksella hieman yli seitsemän tuntia.

Ohjelmointi ja käyttö on tut-tua Realistickia, 
eli kohtuullisen selkeää ja loogista.

Suorituskyky

Radio Shack Pro-62:n selektiivisyys on kohtuullisen hyvä. 
Etsintä pysähtyy esimerkiksi Kaukohaun suhteen vasta aivan 
oikealle taajuudelle 146,325 MHz, ei ennen, vaikka askellus 
onkin 5 kHz:ä. Käsivirityksellä KAUHA:a ympäröiviä taajuuksia 
tutkittaessa havaittiin, että lähete kyllä levisi maksimissaan 
20 kHz:ä molempiin suuntiin. Vahvakaan lähe-te ei siis kuitenkaan 
häiritse viereistä kanavaa.

Teimme Realisticilla pienen bandscanin eli tutkailimme 
etsinnällä läpi koko vastaanottimen taajuusalueen.

30 - 54 MHz: paljon epämääräisiä moduloimattomia kantiksia.

118 - 137 MHz: jonkin verran WFM-häiriöitä ULA-bandilta 
(esimerkiksi YLE:n Mafia helposti tunnistettavissa 135,3 MHz:llä). 
Myös muuta rutinaa.

137 - 174 MHz: taajuuskaistalla 137-142 MHz paljon WFM-häiriöitä. 
Muuten alue aika tyhjä.

380 - 512 MHz: NMT iski läpi 420 megan paikkeille. 
TV-kuvataajuudet blokkasivat umpeen 2 megaa bandia.

806 - 960 MHz: 854 MHz:n paikkeilla aika lailla NMT:tä. 
Muuten kaista puhdas.

Yleisesti ottaen voidaan sa-noa, että Pro-62 ei ole kovin 
häiriöinen laite. Skannauksessa ei sattunut montaakaan 
häiriötä tärkeille kanaville, mutta ky-seessä oli lähinnä 
hyvä tuuri, sillä etsintä oli välillä aika tuskaisaa. 

Disconen käyttö lisäsi jonkin verran häiriötasoa, eli 
laitteella oli vaikeuksia kestää vahvempia signaaleja. 
Disconea käytettäessä mm. taajuuksille 170,300; 170,425 
ja 159,750 MHz ilmestyivät WFM-räiskeet, joita ei kuulunut 
laitteen omaa patukkaa käy-tettäessä. 

Radio Shack Pro-62:n herkkyys on ihan OK kuuntelutestin 
perusteella. Mittasimme vastaanottimen normaaliin tapaan. 
Vertailulaitteena oli Realisticin Pro-43, joka on Radio 
Shack/Realistic-käsikonesarjan kärkilaitteita. Lukemat ovat 
mikrovoltteja ja vertailukelpoisia aiemmin julkaisemiimme 
mittaustuloksiin nähden. Mitä pienempi lukema, sen parempi 
laite.

Herkkyys:
 
MHz       62        43
----------------------------
 50       0,25      0,25
120       0,89      1,12
145       0,22      0,22
160       0,40      0,32
170       0,28      0,28
400       0,40      0,56
420       0,36      0,63
435       0,36      0,63
460       0,28      0,56
920       0,22      0,32
950       0,25      0,28

Herkkyyttä on pääosin pystytty parantamaan vanhempaan 
Pro-43:een verrattuna. Kuuntelutesti vahvistaa havainnot, 
eli herkkyys ja vastaanotto ovat aika lailla kun-nossa. 
Ongelmiakin on edelleen. Esimerkiksi ilmailubandin 
vastaanotossa on toivomisen varaa. Pro-62:ssa ilmeisesti 
voimakkaat WFM-räiskeet "syövät" sinkkuja. Niinpä esimerkiksi 
Jyväskylän ATIS 134,150 MHz AM oli Jyväskylässä luvattoman heikko, 
vaikka mittaustulokset eivät laitetta kovin heikoksi tuomitse.

Vuotosäteily:

MHz     62       43
-----------------------------
120     30       80  
160     30       140
460     40       100
920     30       70

Hämmästyttävää! Pro-43:n jo todella alhaisia vuotosäteilylukemia 
on entisestäänkin pystytty pienentämään. Pro-62 on tässä suhteessa 
suunniteltu ja valmistettu todella hyvin.

Neutraali kone

Radio Shack Pro-62 on hyvin neutraali peruskäsiskanneri. 
Keskiverto nopeus, keskiverto ominaisuudet...

Hyvää laitteessa on muotoilu, muistipankkijako, pitkä käyttöaika 
akuilla, vähäinen vuotosäteily, hieman keskivertoa parempi 
häiriönkesto ja akku/patterikäyttömahdollisuus.

Huonoa laitteessa on näppäimistö, näytön valaisu, 
WFM-häiriöt, askellusta ei voi itse valita ja vyöklipsi. 

Asiallinen peruskone, joka lienee suunnattu vanhan 
Uniden Bearcat BC/UBC-200XLT:n kilpailijaksi. Vanhan 
katin kanssa Pro-62 taisteleekin vahvasti, mutta uusi 
katti (katso Skanneri 3/95) päihittää Pro-62:n.

Käyttökelpoinen käsiskanneri maaseudulle ja rajoitetusti 
myös vähän häiriöisempiin oloihin. Pro-62 skannaa OK myös 
kaupungissa, mutta etsintä paikoin vaivalloista. Laitetta 
ei suositella YLE:n ULA-mastojen läheisyydessä käytettäväksi.

Monet kiitokset Radio Shack Pro-62:n lainasta tässä 
nimeltä mainitsemattomalle avustajallemme. 
Takaisin valikkoon