Skanneri testaa:

Realistic Pro-26

CE-hyväksyttyjen skannerivastaanottimien armeija kasvaa 
hyvää vauhtia. Ehkä pisimmällä hyväksyttämisurakassa on 
Realistic, jonka CE-merkitty valikoima on jo melkoinen. 
Kyseisistä skannereista aika moni on lisäksi saatavana 
myös Suomesta. Yksi näistä on tuore aukoton käsiskanneri 
Realistic Pro-26.

Ei kiteitä!

Tätä mustaan, siistiin muovikoteloon pakattua modernin 
teknologian tuotetta ei sitten pidä sotkea samaa mallinimeä 
kantaneeseen kidekoneeseen. 

Pro-26 käsikapulaa myydään ainakin Realisticin ja Radio Shackin 
nimillä. Myös Tandyn kilvet voi tulla vastaan. Laitetta saa ainakin 
USA:sta, Kanadasta, Brittein Saarilta, Australiasta ja Suomesta. 
Myös muista länsi-Euroopan maista laitetta kannattaa kysellä ohi 
mennessään. Hinta esimerkiksi USA:ssa on 379 USD, Englannissa 259 
puntaa ja Suomessa Ham-Radiossa 2250 mk (tiedot kesältä 1996). 

Suomeen tuotavat yksilöt ovat lähtöisin Englannista ja aivan 
samoja yksilöitä kuin siellä myytävät. Koska laite on 
CE-hyväksytty, sitä ei ole erikseen tyyppihyväksytetty Suomessa.

Tehtaan paketista paljastuvat radion lisäksi 16 senttiä korkea 
patukka-antenni, 80-sivuinen käyttöohjekirja ja vyöklipsi. 
Manuaalista puolet on englanniksi ja puolet ranskaksi.

Radion suurin leveys on 6,5, suurin syvyys 4 ja korkeus ilman 
nuppeja 15,5 senttiä. Akkujen ja patukka-antenninsa kanssa 
laite painaa 360 grammaa.

Kotelon takaseinässä ovat vyöklipsi ja akkukotelon luukku. 
Akkukoteloon menee 4 kappaletta 1,2 voltin akkuja tai vastaavan 
kokoiset sormipatterit. Vasemmalla sivulla ovat reiät 9 voltin 
käyttöjännitteelle ja lataukselle.

Etupuolella ovat kaiutin, 45 x 15 millimetrin kokoinen LCD-näyttö 
ja 25 kappaletta kuminäppäimiä. Laitteen päälle on sijoitettu 50 
ohmin BNC-antenniliitin, reikä kuuloketta tai kaiutinta varten, 
äänenvoimakkuuden säätö ja kohinasalpa. Päällä olevat tekstit ovat 
tuttuun Realistic/Radio Shack-tyyliin "väärinpäin", eli luettavissa 
laitteen takapuolelta katsoen.

Skanneri on valmistettu - yllätys yllätys - Filippiineillä! 
Perinteisesti Japanissa kasattu Realistic on siirtynyt Unidenin 
perässä Filippiineille. Ja lisää Uniden-yllätyksiä on tulossa...

Copyright U...

Filippiineillä heinäkuussa 1995 syntynyt testiyksilömme 
oli avattava heti! Akkukotelon luukku irti, akut ulos, 
neljä ruuvia irti ja takakansi irti. 

Sisällä on kaksi isoa piirilevyä ja hirveästi pintaliitososaa. 
Takakantta vasten on iso peltisuojausloota. Hyvät suojaukset, 
siistiä työtä. Kotelon yläosan pikku levennys osoittautuu pelkäksi 
esteettiseksi muotoilujipoksi. Sen kohdalla sisäpuolella on vain 
tyhjää tilaa.

Ja mitäpä lukee piirilevyllä? "C 1994 UNIDEN". Realisticimme 
käyttää Unidenin suunnittelemaa piirilevyä! Koska laite on 
lisäksi valmistettu Filippiineillä, kyseessä lienee Unidenin 
kokoonpanolaitos. 

Mitä eroa on jatkossa Unidenilla ja Realistic/Radio Shackilla? 
Ovatko tehtaat yhdistymässä? Onko jompi kumpi ostamassa/ostanut 
toisen? Onko suunnittelu yhdistetty? Näihin kysymyksiin voidaan 
toivottavasti palata pian erikseen, mutta nyt kiinni tähän 
Realisticin nimellä myytävään Unideniin.

Nykytasoa

Pro-26 on aika tyypillinen uusi aukoton käsiskanneri. 
Vastaanotin kattaa taajuusalueen 26-1300 MHz. Modet ovat 
AM, WFM ja NFM. Muistipaikkoja on 200 jaettuna kymmeneen 
muistipankkiin, joissa on siten 20 muistipaikkaa jokaisessa. 
Askellusvaihtoehdot ovat 5, 12.5 ja 25 kHz. Etsintäpankkeja 
on vain YKSI, mutta sen lisäksi etsintää voi tehdä ns. 
vapaassa tilassa.

Taajuusalue on riittävä. Modeja on tarpeeksi. Muistipaikkoja 
on kohtuullisesti. Askellusvaihtoehdoilla pärjää ihan hyvin. 
Etsintäpankkitilanne on surkea.

Skannerissa on normaalit ominaisuudet: etuoikeutettu kanava, 
näppäimistölukitus, sääkanavien vastaanotto (ei kuulu Suomessa), 
muistipaikkojen lukitus pois skannauksesta ja vain haluttujen 
muistipankkien valitseminen skannattavaksi. Näiden tuttujen 
juttujen sijaan paneudumme poikkeaviin ja erikoisempiin 
ominaisuuksiin. 

Toiminnot OK

Realisticin viive-toimintoa on kehitetty. Nyt viivelle on 
kolme vaihtoehtoa: pois päältä, kahden sekunnin viive tai 
neljän sekunnin viive. Viive on asetettava päälle erikseen 
jokaiselle muistipaikalle. 

Näppäimistö piippaa tosi voimakkaasti, mutta piipan saa 
onneksi myös pois päältä. Kuminäppäimet hölskyy rei'issään, 
mutta muuten näppäimistötuntuma on OK.

Näyttö on hyvä. Kaikki tarvittava tieto saadaan näkyviin. 
Näyttö sumenee nopeiten katsottaessa ylä- tai alaviistosta. 
Näytön valaisu tapahtuu molemmilta sivuilta kauniilla oranssilla.

Kaiuttimen äänenvoimakkuus riittää kotona. Autossa on 
käytettävä lisäkajaria, jos samaan aikaan haluaa kuunnella 
autostereoitakin. Äänenlaatu on ihan OK, sillä jopa ULA-asemia 
kesti kuunnella ihan hyvin.

Etsintäpankkeja on vain yksi, mikä on aivan liian vähän. 
Tätä puutetta on tosin hyvitetty muutamilla asiallisilla 
ominaisuuksilla. Skannerissa on 50 poislukitusmuistia etsintää 
varten. Etsintää jatkuvasti katkovat hakulaitteet tai muut 
häiriköt voi iskeä lukitukseen, jonka jälkeen etsintä on silkkaa 
juhlaa!

Vastaanottimessa on 200 muistipaikan lisäksi 10 ns. monitor-muistia, 
joille voi tallettaa (väliaikaisesti) etsinnässä löytyviä 
mielenkiintoisia taajuuksia. 

Realisticin voi myös ohjelmoida tallettamaan automaattisesti 
etsinnässä löytyvät taajuudet haluttuun tai haluttuihin 
muistipankkeihin.

Häiriöisiä kuuntelupaikkoja tai taajuusalueita varten Pro-26:ssa 
on muistipaikkakohtainen vaimennin. Se toimii.

Useiden muidenkin uusien skannereiden tavoin Pro-26:ssa on 
ns. data-lähetteet ohittava toiminto. Ja aivan kuten muissakin 
skannereissa, data-ohitus ei vielä toimi Pro-26:ssakaan niin kuin 
pitäisi. Data-toiminto ei auta rähinöihin. Mikäli kantoaalto on 
aivan hiljainen, skanneri lähtee itse jatkamaan skannausta pikku 
mietinnän jälkeen. Samoin jos taajuudella käytävään keskusteluun 
tulee tauko, skannaus jatkaa matkaa. Data-toimintoa voisi kai 
lähinnä kutsua äänen tunnistavaksi kohinasalvaksi.

Suorituskyky

Pro-26 on nopea. Manuaalissa luvataan skannausnopeudeksi 
50 kanavaa sekunnissa. Ottamalla antenni irti ja kääntämällä 
kohinasalpa kiinni mittasimme jopa 88 kanavan sekunttinopeuksia. 
Käytännön skannaus tapahtuu noin 80 kanavan sekunttivauhtia.

Etsintänopeudeksi valmistaja puolestaan lupaa 100 hyppyä 
sekunnissa. Lupaus on aika hyvin paikkansapitävä, sillä 
mittauksemme osoittivat nopeuden olevan käytännön kuuntelussa 
luokkaa 95-100 hyppyä sekunnissa. Suurehkoista nopeuksista 
huolimatta taajuuslukkiutumisessa ei havaittu ongelmia sen 
paremmin skannauksessa kuin etsinnässäkään.

Vastaanottimen selektiivisyys on hyvä. 25 Khz:n askellusta 
käytettäessä asemat eivät räiski viereisille kanaville. Jopa 
KAUHA malttaa pysyä omalla reviirillään.

Skannerin mukana tuleva patukka on Uniden-tyyliin heikko esitys. 
Vaihda heti Pro-26:seesi parempi antenni. Mukana tuleva manuaali 
sen sijaan on hyvä, mikäli englanninkieli ei aiheuta vaikeuksia.

Skannerin äänenlaatu on hyvä. Jopa ULA:aa saattoi kuunnella aivan 
nautittavasti. Yllättäen Realistic myös skannasi ULA:aa, joka 
siis ei ollutkaan tukossa vaan ihan kuunneltavissa.

Akut kestivät kuuntelussa aika pitkään. Kohtuullisen 
rauhallisessa radioliikenteessä ja normaalilla (= ei 
ihan täysillä) äänenvoimakkuudella akut jaksoivat 6-7 
tuntia yhtäjaksoista käyttöä.

Pro-26 on käsiskanneriksi vähähäiriöinen. Autosta laite 
ei ottanut mitään lisähäiriöitä. Tietokone tosin sekoitti 
skannerin täysin.

Omaa patukkaa käytettäessä bandit olivat varsin rauhalliset 
ja häiriöttömät myös kaupungissa. Pro-26 on rauhallisimpia 
tavattuja aukottomia käsiskannereita.

Mittasimme tuttuun tapaan skannerin herkkyyden ja vuotosäteilyn. 
Vertailukoneena on Realisticin monille tuttu vanhempi aukoton 
malli Pro-43.

Herkkyys:

MHz     Pro-26     Pro-43
---------------------------------
  50    0,32       0,25
  70    0,28
 100    0,71
 120    1,12       1,12
 145    0,36       0,22
 160    0,32       0,32
 170    0,32       0,28
 300    0,45       0,32
 400    0,32       0,56
 420    0,36       0,63
 435    0,36       0,63
 460    0,32       0,56
 890    0,40       
 920    0,40       0,32
 950    0,45       0,28
1000    0,50

Pro-26 on kauttaaltaan riittävän herkkä vastaanotin. 
Myös kuuntelutesti kertoo samaa. Skanneriksi hyvä 
ULA-herkkyys ei yllättäen kuitenkaan tuki bandia, 
vaan kuuntelu onnistuu mukavasti. Edeltäjäänsä 
verrattuna Pro-26:n herkkyyttä NMT-450:n paikkeilla 
on pystytty jopa parantamaan, mutta muuten erot eivät 
ole merkittäviä. Pro-26 on herkkyyden suhteen 
nykyaikainen, paremman keskitason aukoton 
vastaanotin.

Vuotosäteily:

MHz     Pro-26     Pro-43
-------------------------------
  50     65         50
 120    100         80
 160    120        140
 300    150        120
 460    170        100
 920    150         70
1000    150

Molempien Realisticien vuotosäteily on äärimmäisen 
vähäistä, eikä kummallakaan olisi vaikeuksia THK:n 
tyyppihyväksyntätarkastuksen läpäisemisessä. Eipä 
siis ihme, että CE-merkintä on Pro-26:lle saatu. 
Pro-26:n hyvien peltisuojausten merkitys näkyy 
tässä hyvin. Molemmat laitteet ovat selkeästi 
parhaan pään koneita tässä suhteessa.

Hyvä ja huono

Realistic Pro-26 on hyvä, sillä 

+ siinä on laaja taajuusalue
+ siinä on hyvät perusominaisuudet
+ se on tavanomaista vähempihäiriöinen
+ se on nopea
+ siinä on etsinnästä pois lukitus -muisteja
+ sen akut kestää aika pitkään

Realistic Pro-26 on huono, sillä

- siinä on vain 1 etsintäpankki
- sen data-toiminto ei edelleenkään toimi niin kuin pitäisi
- sen patukka on heikko
- sen äänenvoimakkuus ei ole riittävä

Kokonaisuutena Realistic Pro-26 on monipuolinen ja 
suorituskykyinen käsiskanneri. Se soveltuu käytettäväksi 
myös kaupungissa. Se ei ole samalla tavalla high tech -
skanneri kuin esimerkiksi AOR AR-8000, mutta täyttää 
erinomaisesti tarkoituksensa kunnon työjuhtana. Hyvä 
nykyaikainen peruskäsiskanneri.

Pro-26:n lainasta monet kiitokset Ham Radiolle Vimpeliin.
Realistic Pro-26
Realistic Pro-26

Takaisin valikkoon