SRAL:n kesäleiri, EvoHami 2013

evo

SRAL:n kesäleiri, EvoHami 2013, järjestetään Hämeenlinnan Lammilla 11.–14.7.2013, osoitteessa Saukonojantie 44, Hämeenlinna, 16970 EVO (entinen Lammi). Alueen maantieteelliset koordinaatit ovat (~WGS84): 61° 12.3’N, 25° 7.233’E, lokaattoriruutu KP21NE.
 
Alue, Evon retkeilyalue, sijaitsee noin 45 kilometriä Hämeenlinnasta Padasjoen suuntaan, Rahtijärventien itäpuolella. Leirialue on kuivaa, sorapohjaista, kangasta, kannas Pitkänniemenjärven ja Ylisen Rautjärven välissä. Teitä pitkin saa ajaa autolla, mutta maastossa autoilu ei ole sallittua. Leirialueella on kaksi porakaivoa, joissa on juomakelpoista vettä sekä kaksi järveä, joissa on uintikelpoista vettä. Nuotiopaikkoja on useita sekä yksi nuotiokatos, johon on esteetön pääsy pyörätuolilla. Katoksen tulipaikassa avotulen teko on sallittu myös metsäpalovaroituksen aikana.
 
Leirin avajaiset ovat torstaina 11.7.klo 12.00. Torstaina on ohjelmassa myös radiosuunnistuksen teknistä neuvontaa, laitetarkistusta ja viritystä. Perjantaina kuullaan kansallispuisto- ja desanttitarinaa sekä perinneradioesitelmä. Lisäksi saadaan tietää millainen on täydellinen metsäasema. Iltapäivällä lähdetään etsimään Evonkuusta, kun vasta-alkajilla on mahdollisuus tutustua radiosuunnistukseen. Perjantaina pidetään myös handiham-tapaaminen esteettömässä paikassa, Jussin nuotiokatoksessa. Iltaohjelmaan kuuluvat muun muassa onkikilpailut, iltanuotio ja tietysti dipolinheittoa monin eri tavoin. Lauantai alkaa YL-saunalla, ”leidit lauteilla”. Saunan jälkeen pidetään YL-tapaaminen, jossa on kilpailulokiohjelmakoulutusta, myös OM-amatöörit ovat tervetulleita. Kilpailuaiheinen ohjelma jatkuu mini-CTU:lla.
Leirin ”Cityssa” on koko päivän ajan mahdollisuus tutustua ITE-näyttelyyn Osmo A Wiion hengessä. Klo 12.00 pidetään perinteisesti hallituksen kyselytunti. Päivän ohjelmassa ovat lisäksi VHF-foorumi ja esitelmä magneettiluupeista HF-taajuuksilla. Iltapäivän aikana myös radiosuunnistuksen SM-kilpailut starttaavat leirialueelta. Illalla on taas iloista iltaohjelmaa nuotion ympärillä.
Leirilogon on piirtänyt Pekka Ritamäki, OH3GDO.
Lisätietoa SRAL Evohami 2013

Vastaa