Radiohullut järjestää perinteiseksi tulleen Menkijärven kesäleirin tuttuun tapaan heinäkuun viimeisenä viikonloppuna. Aloitamma perjantain 28.7 klo 18 nurkilla ja lopetamma sunnuntaina 30.7 puolen päivän persiissä.
Infoa leiripaikasta:
Leiri sijaitsee Menkijärven kyläseuran alueella osotteessa, Järvenpääntie 26 Alajärvi. Paikkahan on vanhaa puolustusvoimien harjoitusaluetta, jossa jäljellä vanha ruokalarakennus joka toimii Kyläseuran kesäkahvilana. Lääniä riittää vaunuiluun ja hyviä telttapaikkojakin runsaasti hiekkakankaalla. Paikanpäällä hyvät nuotiopaikat likellä kahvilaa ja rannassa, myös sauna varattu lauantaina leiriläisille. Alueella sijaitsee myös hieno Menkijärvenlinja, tutustumisen arvoinen retkikohde. Alueella juoksuhautoja, korsuja, panssarivaunu ja tykkejä. Tervetuloa keskikesällä leireilemään hullujen kanssa, pitämään kusoja ja muutenvaan tapailemaan tuttuja radiohenkiseen viikonloppuun. Leirin ohjelmassa luvassa lauantaina, vapaata oleskelua, kisaa, peräkonttikirppis, saunomista, myös toivomma monta aktiivista leiriasemaa bandeille. Leirin isäntinä toimivat Hessu, Dandy ja Pihti.
Jos kiireiltään ehtii, paikalle pyritään saamaan Jyrki OH6CS Koneita.com:sta mielenkiintoisen tuotevalikoimansa kanssa, otathan yhteyttä häneen ennen leiriä jos haluat jotain määrättyä tuotetta.
Saamamme tiedon mukaan Jyrki ei pääse leirille, mutta pystymme järjestämään pyynnöstä leirille laitteita. Yhteys nokkamiehiin etukäteen.
Liikennöintiin alueella käytämme sisäisesti PMR-kapuloita, kanavaa 8. Luonnollisesti muitakin radioita saa ja PITÄÄ tuoda mukaan. Omia juomia ja syötäviä saa olla, mutta toivomme kohtuullisuutta varsinkin C2H5OH-juomien osalta.
Auto- ja asuntovaunupaikat ovat ilmaisia eikä leirille peritä sisäänpääsymaksua (eikä ulospääsymaksua).
Toivomme myös, että Polan leirillä olijat pitäisivät meidän leirin kanssa yhteyksiä. On hienoa päästä pitämään kahden leirin välisiä yhteyksiä eri aaltopituuksilla.
Tervetuloa lämpimästi leirille!
t. Pihti + muut radiohullut

Vastaa