
Koskenkorvan Radiohullut vaihtaa nimensä Telehallintokeskukseksi ja aloittaa 1.4.2017 alkaen myöntämään kaikki radioluvat Suomessa ja valvoa radioliikennettä. Vanha radiohullut.net osoite muuttuu telehallintokeskus.fi osoitteeksi.
Nykyään teollisuuden kauko-ohjainlaitteiden lukumäärä on räjähdysmäisesti kasvanut ja suurin osa on luvattomia. Lisäksi cb-puhelinten, pmr446 ja radioamatöörilaitteiden tehorajoja rikotaan jatkuvasti, joten katsottiin, että valvonta on aloitettava nopeasti uudelleen.
Kun vanhat tarkkailuasemat aikoinaan lopetettiin ei Viestintävirastolla ollut enää resursseja tehdä radiotaajuuksien valvontaa ja siksi päädyttiin siirtämään vastuu Radiohulluille, jotka tuntevat hyvin radiotaajuuksien käytön ja ovat kiinnostuneita työstä.
Tehojen ylitysten mittaukseen on nykyään erittäin hyvät mittalaitteet, joita myös konnamittareiksi kutsutaan. Niillä tarkastaja pystyy määrittämään käytetyn tehon ja antennin vahvistuksen ja puuttumaan rikkomukseen nopeasti yhdessä poliisiviranomaisen kanssa. Rikkomuksesta seuraa aina sakko ja laitteiden menetys Telehallintokeskukselle. Telehallintokeskus avaa näyttelytilan Nopankylän toimipisteelle, jossa on esillä kaikki takavarikoidut radiolaitteet. Käytämme myös internetin apua selvitystyössä. Seuraamme kirjoituksia nettipalstoilla laittomista radiolaitekokoonpanoista sekä netissä myynti- ja ostoilmoituksia. Apuna tullaan käyttämään tarvttaessa myös sähköisiä ja paperisia lokikirjoja.
Telehallintokeskus ohjaa radiotaajuuksien käyttöä Suomessa. Taajuuksien käytön suunnittelulla pyritään varmistamaan, että radiojärjestelmille on osoitettavissa riittävästi käyttökelpoisia, mahdollisimman häiriöttömiä radiotaajuuksia. Telehallintokeskus ohjaa taajuuksien käyttöä radiolupamenettelyllä. Telehallintokeskuksen luvan tarvitsevat kaikki radiolähettimet, joita ei ole erikseen vapautettu luvasta.
Kaikille, jotka ovat olleet Koskenkorvan Radiohullujen (nykyisen Telehallintokeskuksen) jäsenenä yli 15 vuotta ja jotka haluavat radiotarkkailijoiksi Eltel tulee pystyttämään maston, asentaa antennit ja hoitaa myös lupa-asiat.
Lisäksi asennetaan laadukkaat radiovastaanottimet radioliikenteen valvomista varten.
Jokainen radioamatööriasema, tullaan tarkastamaan vuosittain alkaen tästä vuodesta (2017).
Tarkastus vältetään, jos ilmoitat listan lähetinvastaanottimistasi osoitteeseen asiakaspalvelu(at)telehallintokeskus.fi 16.5.2017 menessä. Jos emme vastaanota listaa, niin tarkastajamme ottaa yhteyttä. Olemme myös päättäneet CB-puhelinten käytön muuttamista jälleen luvanvaraiseksi vuoden 2018 kuluessa. Vuosittainen tarkastus tulee koskemaan myös CB laitteita. Tästä tiedotamme 2018 vuoden alussa.
Linkki: www.telehallintokeskus.fi



* ITE-tapahtuma 2017 *

DX-illanvietto 