-
Suomeen 6 hätäkeskusta. -Nykyiset 15 lakkautetaan.
Hallitus linjasi hätäkeskusten tulevan aluejaon.Maahamme tulee ainoastaan kuusi hätäkeskusaluetta.-Kaikki nykyiset 15 hätäkeskusta lakkautetaan.Kuuden nykyisen hätäkeskuksen toimitilat tulisivat uusien hätäkeskuksien käyttöön. Päätös uusien keskusten sijainnista, tehdään ensikuun aikana.Uudistuksien kaavaillaan toteutuvan vuonna 2015. -
Itsenäisyyspäivän perinneradiotapahtuma
Perinteinen Itsenäisyyspäivän vanhojen radioiden tapahtuma pidetään jälleen. Tapahtumaan ovat tervetulleita osallistumaan kaikki radioamatööriasemat. Ilmoittautuneille perinneradioasemille on osoitettu tolppa-taajuudet 80m. radioamatöörialueelta, uudemmalla kalustolla operoivat voivat toimia vasta-asemana.
Perinneradiot voi kuulla 6.12.2009
klo:12-14(sa) CW:llä
klo:14-16(sa) AM:llä
(”sössöä” ei tietenkään ole käytössä)80m. bandilla on runsaasti vanhaa kalustoa vorkkimassa. perinneaseman tunnistaa kutsun lopussa merkistä /S. Lisää informaatiota, kuten ilmoittautuneet asemat on nähtävissä Viestimuseon sivuilta
Nyt kaikki vanhat putkikoneet kuuntelulle, perinneradiot ovat jaksolla!
-
Foorumilla tyytyväisiä käyttäjiä

Tyytyväisyyskysely radiohullut.net foorumilla osoitti keskustelualueen olevan sekä suosittu, seurattu, että täysin ainutkertainen radioharrastemedia suomessa.Foorumin ylläpidon toimintaa on arvosteltu eri internetsivustoilla viimeaikoina voimakkaasti. Kuitenkin 65 % vastaajista olivat toimintaan täysin tyytyväisiä. -Tätä voidaan pitää hyvänä lukuna, suhteutettuna fooruminen kävijämäärään sekä radiohullut.netin verkkoliikennetiheyteen.
Kaikille avoimen Radiohullut foorumin suosio kasvaa kasvamistaan, -kiitos käyttäjien!
-
Lähetyskatko TV:ssä Keskiviikkona
Lapuan lähetysmaston radion ja TV:n alueella lähetyskatkos keskiviikkona 7.10.2009 klo 9-13.
Digita tekee Lapuan asemalla antennitarkastuksen keskiviikkona. TV-lähetykset sekä digitaaliset radiolähetykset sammutetaan työn ajaksi. Lähetteen katkos on myös Alajärven, Jalasjärven ja Perhon alilähetinasemilla. Jos työ ei onnistu Keskiviikkona se tehdään Torstaina 8.10
Digitalla pahoittelellaan työstä aiheutuvaa katkosta.
-
QRM 2/09
-
RaDiO HaMi suorittaa ensimmäisenä yksityisenä digitv-lähetyksen !
SRAL:n kesäleireillä vuodesta 1991 asti toiminut Radio Hami
ottaa seuraavan askeleen siirtymällä digitaaliseen televisiolähetykseen.
-Pudasjärvellä järjestettävällä HamiWaara ’09 -leirillä on perinteisen leiriradion lisäksi leiritelevisio. -Lähetys on samalla kertaa suomen ensimmäinen yksityinen DigiTV.Lisää voit lukea Radio Hamin sivuilta.
-
Auringonpilkkujakson alkamisesta uusi ennuste
Meneillään oleva auringonpilkkuminimi on osoittautunut harvinaisen pitkäksi; se on pisin avaruusaikana eli viimeisten 50 vuoden aikana ja todennäköisesti pisin sataan vuoteen.
Edellinen, vuonna 2007 esitetty ennuste seuraavasta auringonpilkkumaksimista meni pahasti pieleen. Silloin ennustettiin että minimi olisi syvimmillään maaliskuussa 2008 ja nousisi vahvaksi maksimiksi vuonna 2011 tai sitten vaihtoehtoisia tulossa olisi heikko maksimi vuonna 2012. Tosin paneeli oli silloin jakautunut kahteen leiriin, mutta kumpikaan ei onnistunut ennusteessaan. Auringon käyttäytymistä ei ymmärretä edelleenkään riittävän hyvin.
Tänä vuonna pilkuttomia päiviä on ollut 82% ajasta ja maksimin jälkeisellä ns. minimijaksolla vuodesta 2004 lähtien pilkuttomia päiviä on ollut jo 634. Tyypillisesti niitä kertyy minimin aikana 485 päivää. Vuoden 2009 alkupuolella pilkuttomia päiviä on ollut pitkiä yhtämittaisia jaksoja mutta nyt protopilkkuja ja pieniä pilkkuja on alkanut ilmestyä tihenevään tahtiin. Yli kahteen vuoteen auringon pinnalta ei ole kuitenkaan lähtenyt yhtään voimakasta auringonpurkausta.
Auringonpilkut ovat tummempia kohtia auringon pinnalla, joissa auringon magneettikenttä tekee silmukan. Ne ovat tummia, koska ne ovat muuta pintaa hieman kylmempiä. Auringonpilkkujaksot liittyvät auringon magneettikentän kääntymiseen. Jakson kesto on keskimäärin 11 vuotta mutta vaihteluväli on 9-14 vuotta.
Maksimikohtien välinen minimi kestää tyypillisesti muutaman vuoden mutta 1600-luvun kuuluisa ns. Maunderin minimi kesti 70 vuotta. Pohjoisella pallonpuoliskolla sää oli tuolloin poikkeuksellisen viileä ja aiheutti mm. Suomessa katovuosia. Nykymittauksista tiedetään että vähäiseen pilkkujen määrään liittyy auringon heikentynyt säteilyteho, joka on todennäköisesti syynä 1600-luvun ilmaston viilenemiseen. Nykyisen auringonpilkkuminimin aikana auringon säteilyteho on noin 0,02% pienempi näkyvän valon alueella ja lyhytaaltoisen ultravioletin alueella 6% verrattuna vuoden 1996 minimiin, mutta se ei riitä maapallon viilentymiseen ja ilmastomuutoksen kääntämiseen.
Auringonpilkkuminimin aikana näkyy keskimääräistä enemmän ns. valaisevia yöpilviä. Ne ovat erittäin korkealla, noin 80 kilometrin korkeudella olevia ohuita, mikrometrin kokoisista jääkiteistä muodostuvia pilviä, joihin kaukana horisontin alapuolella oleva auringonvalo vielä osuu. Ne ilmaantuvat tyypillisesti myöhään keväällä ja niitä näkyy kesän läpi. Tämänvuotinen valaisevien yöpilvien aika alkoi toukokuun 27. päivänä, jolloin ensimmäiset pilvet havaittiin Venäjällä.
Varmaa tietoa siitä miksi valaisevia yöpilviä on auringonpilkkuminimin aikana, ei ole. Todennäköisesti yläilmakehä jäähtyy enemmän auringon säteillessä hieman tavallista heikommin ja auringonpurkausten puuttuessa ja siksi yläilmakehässä muodostuu tavallista enemmän jääkiteitä. Valaiset yöpilvet voimistuvat kesän aikana, joten jos aurinko pysyy vielä vähän aktiivisena, voi kesällä olla odotettavissa kauniita näkymiä myös Suomen yötaivaalla.
(YLE tiede, NASA)



